TSE exe ja Howspace

TSE exe

TSE exe: “Howspace toi vakautta liiketoimintaamme ja avasi uusia kasvumahdollisuuksia myös kansainvälisesti”

Turun yliopiston TSE exe vei pandemiakevään aikana tapahtumia ja valmennuskokonaisuuksia verkkoon pikavauhtia. Liiketoiminta- ja johtamisosaamisen kehittämiskumppani TSE exe tarjoaa koulutusta yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioille, jotka haluavat kouluttaa johtajia ja asiantuntijoita tulevaisuuden muuttuviin tarpeisiin. Nyt tekemistä on syvennetty suuntaan, jossa kollaboratiivista oppimista ja yhdessä tekemistä tuetaan koulutuspäivien lisäksi niiden ympärillä.

– Tuntuu, että harppasimme toiminnassamme heti viisi vuotta eteenpäin, kun otimme Howspacen käyttöön. Howspacen myötä toimintaamme on tullut iso ideologinen ero verrattuna vanhaan. Aikaisempi oppimisalustamme oli lähinnä tietovarasto tai dokumenttien hallintapaikka, avaa TSE exen koulutuspäällikkö Terhi Alatalo.

– Howspacen avulla voimme nyt aidosti rakentaa osallistavia kokonaisuuksia, jotka mahdollistavat yhteistyön ja oman osaamisen kehittämisen seurannan koko valmennuskokonaisuuden ajan – aina yhteisten tapahtumien aikana, niitä ennen ja niiden jälkeen.

Howspace-käyttö sai TSE exessä rakettimaisen lähtölaukauksen koronapandemian mukanaan tuoneen etätyöboomin myötä. Organisaatiossa oli jo pidempään etsitty alustaa, joka mahdollistaisi vuorovaikutteisen valmennustyön verkossa, mutta sopivaa tarpeisiin, toiveisiin ja unelmiin vastaavaa ei aikaisemmin ollut löytynyt.

– Korona vei meidät kaikki uudenlaisen työn tekemisen äärelle pikavauhtia. Maailma oli murroksessa, ja meillä oli juuri edessämme yksi vuoden suurimmista asiakas-ja sidosryhmätapahtumistamme. Meidän oli selkiytettävä nopealla aikataululla, millaisia uusia työnteon tapoja ja millaista teknologiaa tarvitsimme. Onneksi tiesimme Howspacesta jo ennakkoon. Meni vain muutama päivä, kun kävimme läpi, mitä vaatimuksia ja tarpeita meillä oli ja Howspace vastasi huutoomme, muistelee asiakasvastaava Miia Tammisto-Lehtinen.

– Howspacen kanssa syntyi heti yhteinen tahtotila saada kokonaisuus nopeasti pyörimään. Siirsimme fyysisen tapahtumamme verkkoon, ja moni asia päivän toteutuksessa muuttui. Howspace palveli meitä loistavasti ja tapahtumapäivät menivät todella hienosti. Ylitimme kaikki verkkotilaisuudelle asetetut odotukset, Tammisto-Lehtinen tiivistää.

Yhteinen tahtotila, läsnäolon kokemus ja tekninen flow ratkaisevat yhteistyön onnistumisen

Keskeistä Howspacen käyttöönoton onnistumisessa oli TSE exen johtajan Ulla Heinosen mukaan se, että tapahtumia ei viety verkkoon vain striimattuina esityksinä, joita osallistujat seuraavat passiivisina omilta laitteiltaan.  Howspacen avulla kaikkeen tekemiseen saatiin mukaan osallistava vuorovaikutus osallistujien kesken.

– Yhden henkilön luentotyyppiset puheenvuorot kääntyivät kaikki yhtäkkiä yhteisiksi. Howspacen avulla tuotimme prosessiin syvyyttä, kun ihmiset pääsivät kertomaan, mitä oikeasti miettivät ja pohtivat. Howspacen välityksellä osallistujat voivat jakaa omia kokemuksiaan reflektointejaan, johon muut voivat liittyä, Heinonen valottaa.

Heinonen, Alatalo ja Tammisto-Lehtinen kiittelevätkin kaikki Howspacen helppoa käyttöönottoa ja helppokäyttöisyyttä. Asiakkaiden kommentit ovat heidän mukaansa olleet ensimmäisistä kerroista alkaen ”uskomattomia”. Kiitosta on tullut siitä, ettei teknisiä ongelmia ole ja keskustelua syntyy valtavasti.

– Palautteiden mukaan olemme onnistuneet luomaan kokemuksen läsnäolosta, vaikka kohtaammekin fyysisesti kaukana toisistamme. Keskustelu soljuu luontevasti eteenpäin ja tekninen flow saa kiitosta. Olemme onnistuneet luomaan verkkokohtaamisten ympärille kokonaisen prosessin. Kaikki työtilojen rakentaminen ja alustalla liikkuminen on äärettömän helppoa, niin meille koulutusten vetäjille kuin osallistujillekin, Tammisto-Lehtinen tiivistää.

– Minulla ei siis ole muuta kuin suitsuttamista! Howspace ja howspacelaiset ovat ansainneet kaikki kiitoksemme. Howspace on mahdollistanut meille uusia koulutus- ja valmennuspäiviin liittyviä toimintatapoja ja tuonut mahdollisuuksia opintojen edistymisen seurantaan.  Tämä tukee liiketoimintaamme luoden vakautta ja kasvumahdollisuuksia niin kotimaassa kuin kansainvälisillä markkinoillakin. Lisäksi haluan korostaa, että yhteisen onnistumisen tahtotila on ollut valtava heti alusta alkaen!

Howspace toimii valmennuskokonaisuuksien ja tapahtumien tukena kuin itsestään

TSE exen johtaja Heinonen antaa erityistä kiinnostusta Howspace-työn liikkeellelähdölle. Hän kertoo etsineensä koko viisivuotisen TSE exe -historiansa ajan sopivia virtuaalisia työkaluja, jotka toimisivat globaalisti ja reaaliaikaisesti sekä olisivat helppokäyttöisiä paitsi asiakkaille myös työkalujen hallinnoijille. Erityisenä painoarvona on ollut toimittajan asiakaspalvelulähtöisyys.

– Kiitos koronan, olemme Howspacen kanssa jo täydessä vauhdissa! Muuten olisimme aloittaneet työkalun testauksen hieman myöhemmin, sillä meillä oli jo toinen, dokumenttien hallintaan ja -jakamiseen painottuva työkalu käytössä. Onneksi tiesin Howspacen jo entuudestaan ja yhden puhelinsoiton jälkeen saimme työtilamme pystyyn viikossa, juuri parahiksi ennen ensimmäistä, yli 100 hengen tilaisuuttamme.

– Teimme tilauksen Howspacelle todella lyhyellä varoajalla. Sopimukset ja perehdytykset syntyivät parissa päivässä, ja homma oli pystyssä heti. Howspacelaisten läsnäolevuus ja asiakaspalvelun nopeus oli upeaa. Alusta ja yhteistyö tuntuivat helpolta alusta alkaen. Virta vei ja kaikki hyppäsivät heti mukaan!

Heinosen mukaan liikkeellelähtö yhteisen virtuaalitapahtuman myötä oli osaltaan haastava. Asiakkaat olivat odottaneet kasvokkaistapaamisia jo pitkään ja ennakkoluulot olivat melko suuret. Toiveita tilaisuuden siirtämisestä tulevaisuuteen tuli paljon, eikä verkko-osallistumista pidetty alkuun hyvänä ajatuksena. Osallistujat laittoivat kuitenkin välittömästi monia positiivisia palautteita: kukaan ei pudonnut langoilta, eikä mitään teknisiä ongelmia ollut.

– Käytettävyys on yksi olennaisimmista asioista Howspacessa. Valmennuskokonaisuuksissa ja tapahtumissa onnistumisen edellytys on, että tekniikka on kesytettävissä helposti. Saimme kuitenkin huomata, että Howspace on ihan kesy jo valmiiksi. Se toimii kuin itsestään!

Turun yliopiston TSE exen johtamis- ja liiketoiminnan kehittämisohjelmista voit lukea lisää täältä.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Näytä kaikki
Keskisuomalainen asiakastarina

Keskisuomalainen arvioi muutoksen etenemistä Howspacen avulla

Brändiuudistuksen nykytilaa ja muutoksen suuntaa oli helppo analysoida alustalle kertyneen tiedon perusteella, tekoälyn avustamana.

Lue lisää
PAM

PAM uudistaa toimintaansa Howpacen avulla

Howspace tarjoaa helppokäyttöisen ja monipuolisen alustan liittokokouksen valmisteluun, yhteiskehittämiseen ja kokoukseen liittyvän viestinnän keskittämiseen.

Lue lisää
Basware

Basware tehosti yhteiskehittämistä satojen asiakkaidensa kanssa Howspacen avulla

Basware etsi kattavaa ratkaisua, joka mahdollistaisi tehokkaan yhteiskehittämisen ja osallistamisen yli organisaatiorajojen.

Lue lisää
Näytä kaikki